torstai 30. heinäkuuta 2015

Yllätyksiä ja eläimiä

Tänään aamu alkoi vahvalla kahvilla ja virkistävällä suihkulla. Kävin myös aamusta tutkimassa mahdollisia tulevaisuuden suunnitelmia kaupungilla ja sain vahvistusta niihin, lisää tästä aiheesta myöhemmin, mut sanotaan näin et pienellä varauksella näyttää hyvältä.

Äitini oli yllättäen Lahdessa tuttaviensa kanssa ja halusi nähdä myös K:n, joten mentiin yllättämään se Marolan kotieläinpihalle. Kyllä siellä oli niin hyvät puitteet ja ihania eläimiä. Saatiin yksityiskierros K:n opastuksella ja nähtiin kaikkien eläinten lisäksi ihana vasikoiden ruokintahetki. Ihan innoissaan maitojen ja hoitajien kimpussa.

Pekko
Eläinkavalkaadiin kuului myös poneja, alpakoita, pari aasia, lampaita, kilejä ja possuja. Kuvassa komeilee röhkivä Pekko, jolla oli paljon asiaa, kaverina sillä oli just päiväunilla oleva 15-vuotias Terttu.

Oli kyllä mukava käydä tuolla ja voin suositella kaikille. Käytiin vielä porukan kanssa kahvilla ja kun muut lähti odottelin vielä K:n pääsevän töistä.

Tänään oon kirjoitellu pari TWDFinlandissa julkaistua juttua, Selviytyjän loki 2 on luettavissa sivuilta ja Robert Kirkman kertoo sarjan yllättävästä lopusta. Myös huomisen päivän kertomusta olen hionut. Kotisivukokeiluni tyhjälle sivulle on edennyt hyvin ja aika paljon sisältöä saanut jo tehtyä sinnekkin, jutut, linkit ja kaiken mahdollisen harrastuksistani löydätte jatkossa sitten sieltä, noin puolet on nyt tehty ja sivulle on jo paikka netissäkin, kiitos kaverille siitä, tulevan verkko-osoitteen ilmoitan sitten täällä, Facebookissa ja Twitterissä.

Tutustukaa sillä välin: Yli-Marolan 4H-kotieläinpihan FBThe Walking Dead Finland FB

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti