lauantai 17. kesäkuuta 2017

Anna tuulen kuljettaa

Lyhyessä ajassa on tapahtunut kaikkia yllättäviä ja kivoja juttuja; palkintovoittoja ja kouluun pääsy. En tiedä kuitenkaan mihin aika nykyään menee. Tuntuu, että se kulkee hirveän nopeasti.

Olen yrittänyt pitkään kannatella kaikkia lankoja käsissäni, ajattelematta missä oma lankani kulkee. Langat alkoivat tippua yksi kerrallaan. Jostain sen lankakasan alta löysin omani. En vieläkään tarkalleen näe minne se johdattaa, mutta näen sen vahvistuvan matkallani eteenpäin. Yritän kertoa itselleni, ettei ole kiire minnekkään ja jokainen ihminen menee omaa polkuaan. Kansanopistosta sain paljon matkalleni.


Eilen juttelin yhden tyypin kanssa, joka kertoi että haluaisi koulututtautua uudelleen, koska ei tunne ammattiaan omakseen. Nykyään saattaa joutua uudelleenkouluttautumaan jo pelkästään koska aloilla ei ole töitä. Toiset ihmiset löytävät sen heti tai joutuvat pakon alla valitsemaan polkunsa.
On lähdettävä jostakin liikkeelle ja erilaiset koulutukset antavat hyvät pohjat jatkoa ajatellen. Harva saa työttömyystoimistosta haluamaansa vertaistukea tai kannustusta oma-aloitteisuudesta.

On vain itse toimittava suunnitelmiensa mukaisesti. 

Itsensätyöllistäminen ei ole mitenkään uusi juttu nykypäivänä. Lueskelin taas erilaisten freelancereiden tarinoita netistä. Mietin omia mielenkiinnon kohteitani, kirjoittamista, editointia, tapahtumatuotantoa ja sisällöntuottamista. Lamppu syttyi päässäni ja hain kouluun.

Insta-seuraajille jaoin pääsykoepäivän fiiliksiä ja eilen sain sen kirjeen postissa eilen. Pääsin! Mediapalvelujen toteuttaja, has a nice ring to it. :) Mun tavoitteena on tehdä freelancer juttuja sen aikana ja sen jälkeenkin sekä vahvistaa osaamistani ja oppia uutta. Koulutuspolkuja on neljä ja kyl se tuotannollinen puoli vetää puoleensa. Odotan innolla tulevia juttuja.

Nyt mulla on lomaa vielä muutama viikko, jonka jälkeen aloitan kuukauden pituisen kesäduunin, jossa kirjoitan, teen sisällöntuotantoa, kuvaan tapahtumia ja kontaktoin asiakkaita ja kuvauspaikkoja. Tekemistä riittää lomallakin Valheiden Virta -lyhärin jälkitöissä ja uuden käsiksen suunnittelussa. Pidän langastani kiinni ja katson minne polkuni johdattaa. Hyvää kesää kaikille!