Mä opin siellä paljon ittestäni ja ympäröivästä maailmasta.
Nykyään ollaan hirveen varuillaan ja varpaillaan koko ajan ja pitäis olla tietyssä muotissa survottuna yhdeks massaks että ei oudoksuttais. Luovalla alalla ei mun mielestä pärjää mitenkään ikinä jos ei anna omalle taiteelliselle puolelleen vapauksia olla just sellanen artisti kuin itse haluaa.
Jokaisella on se oma taiteenlajinsa ja siitä yleensä tietää edes sen verran et mitä siltä haluaa.
Ja vaikkei oliskaan kaikki asiat hallussa, niin sitä varten tulee sitten opettajat ja avustajat ja muut ihmiset. Jokaiselta ihmiseltä voi oppia jotakin ja jokaiselle voi opettaa jotakin, se on ihan asenteestaan kiinni.
Mulle kirjottaminen on kanava jossa mun ujous ja epävarmuus edes jonkin verran häviää ja pystyn ilmaisemaan itseäni nolostuttamatta itseäni tai muita ympärilläni.
Sain myös paljon kritiikkiä ja apua, että pystyin kehittymään kirjoittajana ja kasvamaan ihmisenä. Haluan oppia lisää. Haluan käydä pitkiä keskusteluja teksteistä ja lukea ja jakaa niitä muille.
Ennen tätä vuotta oli suht vaikeaa näyttää tekstejä muille.
Hyvä kritiikki vie kirjoittajaa pitkälle.
Inspiraatio ei yleensä tuu tekstejä miettiessä vaan niitä kirjoittaessa. Se palkitsee yrityksestä ja mitä enemmän yrittää sitä enemmän se inspiroi kirjoittamaan lisää.
Kirjoittajanblokki yleensä syntyy siitä että ajattelee liikaa jotakin mitä haluaa kirjottaa. Kannattaa vaan kirjottaa. Sen voi editoida sitten myöhemmin.
Kirjoittaminen on kuitenkin myös uudelleen kirjoittamista. Jokin on mennyt eteenpäin ja oikein jos ensimmäinen vedos näyttää ja kuulostaa ihan erilaiselta kuin vaikkapa neljäs luonnos.
