lauantai 12. joulukuuta 2015

Pohdiskelua..

Jokainen meistä tarvitsee n. 50 litraa happea tunnissa.. Jokainen ihminen tarvitsee siis n. kymmenen tuhatta kasvin lehteä hapentarpeeseensa. Eli suunnilleen 300–500 kasvia jokaista ihmistä kohden ja populaa tulee jatkuvasti lisää, vielä 1970 maapallo näytti mukavan vihreeltä ja varmasti oli ilmaa kaikille, nyt kun kattoo kuvia 2015 kuivasta maapallosta sitä ihmettelee et miksei ihminen lopeta, sellanen happosateinen joutomaa tulevaisuus missä ruoka ja vesi on kontrollissa ei houkuttele.. Vaikka tuntee itsensä voimattomaksi kaikkien voimien alla ja tuntuu ettei voi vaikuttaa niin yks ihminen voi ainakin vaikuttaa omilla kulutusvalinnoillaan ja elintavoillaan. ‪#‎vitunhipit 

Jokaisen edellisen sukupolven pitäisi elää täällä sillä ajatuksella että maapallo on lainassa seuraavalta, ei niin että kerran täällä vaan eletään, universumin energia kiertää jatkuvasti ja loppuun saakka ikuisesti joten jokainen meistäkin kierrätetään. Eletään itseämme varten, mutta niin että sun ja niiden jälkeläisten on hyvä elää täällä. Omituista on ajatella ettei jokin asia muka koskettaisi itseään, tärkeämpää kuin todeta noin ja olla tekemättä mitään on tehdä omassa elämässä pieniä muutoksia ja valintoja joiden seurauksina kestävä kehitys on mahdollista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti